Keväisin on perinteisesti siivoiltu, nurkat putsattu roinasta. Tästä teemasta on kehittynyt minimalismiksi kutsuttu ideologia, joka kuulostaa sisustustrendiltä, vaikkei se sitä ole. Tavallisesti minimalismilla tarkoitetaan elämän yksinkertaistamista tavoittelevaa tapaa elää. Aiheesta löytyy blogeja, dokumentteja ja kirjallisuutta läjäpäin ja moni meistä on KonMarinsa lukenut, myös allekirjoittanut.
Minimalismissa keskeistä on pysähtyä miettimään, mikä omassa elämässä on tärkeää – ei välttämättä lainkaan huono idea – eikä myöskään uusi. Yksinkertaista elämäntapaa on ylistetty aina antiikin filosofioista eri uskontoihin. Downshiftaus on yksi monista tavoista yksinkertaistaa työelämää ja Degrowth vastaava poliittinen liike. Ehdotan kuitenkin valmiiden ajattelumallien sijaan nyppimään rusinat pullasta ja muotoilemaan ideat itselle sopiviksi – jokainen on itse oman elämänsä paras asiantuntija.
Kuinka vähän on riittävästi?
Muutama vuosi sitten oivalsin, että vaatteita kannattaa olla vähemmän. Tähän ikään huomasin niitä kertyneen liikaa ja kummasti useimmat liian pieniäkin, mistä lie syystä… Vähät vaatteet voi helposti kuivata henkareilla ja siirtää henkarit sitten suoraan vaatekaappiin, helppoa ja yksinkertaista. Tulin muotoilleeksi yhden version KonMarittamisesta, järjestyksen luomisesta kotiin. Jos sinä pidät enemmän viikkaamisesta, järjestä kaappisi siten, että saat viikata, kukin tyylillään. Selkeys on seesteisyyttä. Kierrätykseen lähtevien tavaroiden tilalle tulee tilaa hengittää. Arjessa on hiukan vähemmän ketutusta, kun aikaa ei tuhlaannu etsimiseen.
Tavaramäärän vähentäminen ja järjestyksen luominen tuntuu vielä helpohkolta, mutta muussa elämässä haaste on jo isompi. Vastassa on melkoisia luonnonvoimia. Kulutusyhteiskunnan tyyliin kaikkea on pitänyt olla mahdollisimman paljon ja tietysti yhtä aikaa, oli sitten kyse mistä tahansa asiasta. Tästä syntyi monille kiire, josta on nyt tullut todella epämuodikasta, ehkä onneksemme. Jos nykyään sanoo olevansa kiireinen, se voidaan tulkita kyvyttömyydeksi KonMarittaa, järjestellä omaa elämäänsä. Itsensä johtamisesta onkin tulemassa tärkein kansalaistaito.
Mikä sitten on oleellista?
Yksinkertaistamisesta onkin tosi helppo innostua. Sairastuneena huomaa helpommin, mikä on oikeasti tärkeää. Yllättäen isohkokin onnentunne voi osua kohdalle kesken sohvalla pötköttelyn, huopaan kääriytymisen, villasukkien ja nenäliinojen sekamelskan – olit sitten minkä ikäinen tahansa. Kun sinulle tärkeä ihminen tuo pyytämättä särkylääkkeen sekä lämmintä kaakaota ja sanoo, että huomenna on varmasti jo parempi päivä keskellä ihan tavallista influenssaa, on päivä pelastettu. Ollaan tärkeimmän äärellä.
Gandhi – ehkä kuuluisin minimalisti – on sanonut viisaasti: ”Ole itse se muutos, jonka haluat nähdä”. Päivä kerrallaan voin yrittää keskittyä oleelliseen, ehkä maailma muuttuu sillä tavoin, kuka tietää.